Esittelyssä paikan päällä itse hankkeen tilanteen lisäksi tehdasuusi kerhon DMR-toistin, esittelijänä -7VM.
Siis joukolla mukaan kerhoiltaan 4.6.2017 klo 16 Tikkalansaareen!
Esittelyssä paikan päällä itse hankkeen tilanteen lisäksi tehdasuusi kerhon DMR-toistin, esittelijänä -7VM.
Siis joukolla mukaan kerhoiltaan 4.6.2017 klo 16 Tikkalansaareen!
Pekka, -7AWS on luvannut kertoa uniapneamittaustekniikoista kerhoillassa su 26.2. klo 16. Tervetuloa joukolla mukaan kuulemaan ja keskustelemaan mielenkiintoisesta tekniikan soveltamisalueesta. Ja voi olla, että saamme Pekan kertomaan myös elektroniikan harrasteprojekteistaan…
Radioamatöörikerho Kuopion Seitoset ry.:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 26.3.2017 klo 14 kerholla, Tikkalantie 6 Kuopio. Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!
Johtokunta
Syyskokouksessa 27.11.2016 päätettiin mm.:
Perinteinen OH7AA:n pikkujoulu järjestetään su 11.12.2016 klo 14 kerholla Tikkalantie 6, Kuopio, perinteisellä ohjelmalla.
Tervetuloa!
Johtokunta
Uusien sääntöjen myötä Radioamatöörikerho Kuopion Seitoset ry., OH7AA on siirtynyt kahden varsinaisen kerhon kokouksen järjestelmään.
Syyskokous pidetään su 27.11.2016 klo 14 kerholla, Tikkalantie 6, Kuopio.
Esillä ovat sääntömääräiset asiat, mm:
Varsinainen kokouskutsu toimitetaan lähiaikoina kerhon jäsenille.
Johtokunta
Perinteinen OH7AA:n kesäpäivä järjestetään la 6.8.2016 kerholla ja sen ympäristössä Tikkalansaaressa (os. Tikkalantie 6 Kuopio), aloitamme puolilta päivin.
Luvassa nokkaQSOilua, peräkonttikirppis, grillausta jne. sekä ohjelmallisessa osuudessa klo 14 alkaen:
Tervetuloa!
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu järjestää Viestikurssin Kuopiossa 4.4. ja 12.4.2016 klo 18.00 alkaen.
Viestikurssilla saat perusosaamisen Vapepan viestijärjestelyihin ja viestittämiseen.
Ilmoittautumiset 20.3.2016 mennessä tämän linkin kautta: http://goo.gl/forms/s1FU3K2etB
Lisätietoja kerhon Vapepa-ohjaajalta, Hannu, oh7gig at sral.fi
KOKOUSKUTSU
Radioamatöörikerho Kuopion Seitoset ry:n vuosikokous pidetään 14.2.2016 klo 14 kerhotilassa Tikkalansaaressa (Tikkalantie 6 70420 Kuopio).
Esillä sääntömääräiset asiat ja kerhon sääntöjen ajantasaistaminen.
Kokouksen jälkeen mahdollisuus katsoa video kerhon vuoden 2002 kesäpäiviltä, teemana 30 vuotta Jynkän Golden Camp -kesäleiristä 1972.
Tervetuloa!
Johtokunta
AKTIVITEETTIKILPAILU
DX-ja muunkin radioamatöörityöskentelyn edistämiseksi kerhomme OH7AA järjestää workkimiskilpailun jäsenilleen.
Kilpailun tarkoituksena on workkia henkilökohtaisesti kokonaan uusia DXCC-maita, mode ja bandi vapaa. Aktiivisten toistinten kautta pidetyistä yhteyksistä tulokseen lasketaan vain radioamatöörisatelliittien kautta pidetyt yhteydet.
Kilpailu alkaa 1.1.2016 klo 00.00 UTC ja päättyy 30.6.2016 klo 23.59 UTC
Kilpailussa on kaksi luokkaa:
A) maat työskennelty omalta/hallinnassaan olevalta asemalta omalla kutsulla
B) maat työskennelty OH7AA-kerhoasemalta (oma kutsu merkittävä kerhon lokiin lisätiedot-kohtaan, second-operaattoreilla oma nimi ja valvojan kutsu)
Voittajille on luvassa harrastettamme edistävät palkinnot.
Kilpailuyhteyksistä on tehtävä lokimerkinnät po. aseman lokikirjaan ja ko. lokimerkinnät tulee tarvittaessa toimittaa kilpailun järjestäjän tarkistettaviksi.
Osallistujien toivotaan ilmoittavan tulostilanteensa kuukausittain seuraavan kuukauden 10. päivään mennessä mieluummin sähköpostitse kerhon DX-ohjaajalle OH7KB:lle (penaoh7kb ät gmail piste com). Järjestäjä varaa mahdollisuuden jakaa tai arpoa välietappipalkintoja.
Kilpailuloki on toimitettava OH7KB:lle 17.7.2016 mennessä ja siinä tulee osallistujan kutsun/nimen lisäksi käydä ilmi kunkin kilpailuQSOn osalta (vain uudet maat) ainakin: vasta-aseman kutsu ja DXCC-maa, pvm, kelloaika (UTC), bandi, mode.
Tulokset julistetaan ja palkinnot jaetaan OH7AA:n kesäpäivillä.
OH7AA järjestäjänä toivoo vilkasta osallistumista tähän ei-niin vakavamieliseen kilpailuun, jossa uusille amatööreille, erilaisista syistä aiemmin vähemmän bandeilla olleille tai vaatimattomilla asemilla workkijoille on järjestetty hyvät menestymisen mahdollisuudet. Pitkään aktiivisena olleiden DX-rien on näet huomattavan vaikeaa saada enää uusia DXCC-maita.
Hyvää maaonnea!
t. OH7AA